Loppuvuoden 2018 kuulumisia

Vuosi 2018 alkaa olla lopuillaan. Yhdistys piti syyskokouksensa 9. marraskuuta, jossa uudeksi puheenjohtajaksi kevätkokoukseen 2019 saakka valittiin Pekka Rämö, sekä hallituksen jäseniksi Päivi Oja, Satu Virtanen, Janne Rand ja Sari Kulha. Uusi hallitus aloittaa toimintansa tammikuussa 2019.

Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus. Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu on ensi vuonna 20 euroa, hinnoista perhejäsenyys, kasvattajan liittämä uusi jäsen sekä kannattajajäsenyys pysyivät ennallaan. Uutena jäsenmaksuna tuli 25 euron jäsenmaksu kasvattajajäsenille. Muistathan maksaa jäsenmaksusi!

Yhdistyksen Vuoden Kotirussi 2018 -kilpailuun ehdit vielä myös mukaan. Siihen voivat osallistua kaikki jäsentemme kissat. Ainoa ehto on, että
kissa ei ole osallistunut kissanäyttelyihin vuoden 2018 aikana. Kirjoita kissastasi kuvaus ja liitä kuva mukaan. Toimita teksti ja kuva 31.12.2018 mennessä sähköpostilla osoitteeseen lehti@venajansinisemme.fi. Voittaja julkaistaan sekä yhdistyksen facebook- että www-sivuilla ja palkitaan Vuoden Venäjänsinisemme -kisan tulosten ja palkintojenjaon yhteydessä.

Venäjänsinisemme ry toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!